maanantai 4. helmikuuta 2013

Matkakuvia

Nyt alkaa tuntua siltä, että on lopultakin toipunut reissusta ja palannut normaaliin arkeen.

Reissussa kirjoitin blogitekstejä kännykällä ja blogger-ohjelma meni aina jumiin, kun yritin laittaa tekstiin enemmän kuin kaksi tai kolme valokuvaa. Nyt siis kerralla enemmän kuvia kun kotikoneella sellainen onnistuu!

Tällainen oli mun caminoni kuvina:

Luontoa, liikuntaa, stressittömyyttä

Parempaa ja huonompaa säätä



Kyliä



 Maisemia


Rakennelmia



Elämyksiä

Ja ystäviä





 Nyt mielessä hyvät muistot ja kiitollisuus reissusta.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kotona


Eilen saavuin lopultakin kotiin Frankfurtissa vietetyn yön jälkeen. Lensin siis ensin Santiago de Compostelasta Frankfurt-Hahnin lentokentälle ja jatkoin vasta seuraavana aamuna toisella lennolla kohti kotia. Kotiinpaluu on sujunut jouluruuan, saunan ja perheen seurassa.
Viime yönä nukuin suunnilleen 13 tuntia, mikä tuntui kyllä tulevan ihan tarpeeseen. Kropassa on kuitenkin sellainen levoton olo. Huomaa, että se kaipaa liikuntaa, mikä on kai ihan normaalia kun olen kuitenkin tässä kuukauden verran kävellyt joka päivä sellaisen reilut 6 tuntia rinkka selässä vaihtelevissa maastoissa.
Kirjoittelen tänne blogiin varmasti vielä muutamia kertoja yhteenvetojen, reissuvinkkien ja keräyskuulumisten merkeissä. Tällä kertaa vielä oikein siunattua ja onnellista joulua kaikille Mika Waltarin joulurunon siivittämänä!
Joulu
se on kuusenneulasten 
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, 
onnellisen säikähdyttävää rakkautta
ja lahjoja, ja unta,
 jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita 
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä

ja avaamme hitaasti kirjoja,
 jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossakin ajatusten keskellä 
nukkuu lapsi,

joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa 
pienissä käsissään,

ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys 
lämmittää häntä pimeässä.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Kohti kotia


Eilen oli viimeinen päiväni Espanjassa tältä erää. Vanha kotikaupunkini Santiagokin näytti viikonlopun aikana sateettoman puolensa ja oli suorastaan viehättävä. Lauantaina vietin rennon päivän kaupungissa kierrellen muutamia kauppoja ja ostellen viimeisiä tuliaisia. Kävin myös Decathlonissa, joka on keskustan ulkopuolella sijaitseva urheilutarvikkeiden Ikea. Löysin sieltä muun muassa ohuen merinovillaisen paidan tulevia seikkailuja varten.

Santiagon päivään kuului lisäksi myös paljon hengailua muiden vaeltajien kanssa. Istuimme illalla tuntikausia syömässä isolla porukalla ja sen jälkeen vielä lasillisella. Vaeltajien kesken on valtavan hieno yhteishenki ja on ollut kiva viettää viimeiset reissupäivät uusien ja jo vanhojen tuttujen kanssa.

Santiagon ruokapaikoista voin suositella ainakin Casa Manoloa Plaza de Cervantesilla. Ruoka on halpaa, hyvää ja sitä on paljon. Paikka ei ole tunnelmaltaan kummoinen, mutta siisti, nykyaikainen ja ravintolaan mahtuu syömään isommallakin poppoolla. Illanistujaisiin tykkään eniten Casa das Grechasista, jossa paikallista tunnelmaa riittää ja usein iltaisin sieltä löytää myös elävää musiikkia. Casa das Grechas löytyy katedraalin takaa (edestä katsottuna) vasemmalta puolelta yhden korttelin päästä. Paikan nimestä saa selvän vasta kun seisoo kyltin vieressä, joten kannattaa olla tarkkana jos tuonne haluaa löytää.

Eilen aamulla söimme vielä aamupalaa yhdessä Heen ja Alberton kanssa ja he saattelivat minut lentokentälle menevälle bussille (bussit lähtee Plaza de Galicialta puolen tunnin välein). Espanjassa joulun viettoon kuuluu perinteisesti se, että lahjoja ei tuo joulupukki jouluaattona vaan itämaan tietäjät 6.1. Hee osti muutamia suklaisia tietäjiä ja minä olen kuulemma tuo vihreäviittainen sadeponchoni värin mukaisesti.

Vaelluksen rentoa elämää ja uusia ystäviä tulee ikävä, mutta on kyllä ihanaa tulla jouluksi kotiin!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Perillä Santiagossa! :)

Reissu on sujunut erittäin jouhevasti ja tänään kolmen aikoihin iltapäivällä saavuin Santiago de Compostelan katedraalille. Istuin muutaman tunnin katedraalissa espanjalaisen Alberton kanssa leväten ja mutustellen dulce de leche -suklaakonvehteja (dulce de leche on argentiinalainen herkku, joka muistuttaa vähän toffeeta). Katedraalissa oli mukava vain levätä ja olla pitkän reissun jälkeen.


Kävelyn viimeiset päivät olen kulkenut usein eukalyptuspuun lehteä kantaen. Reitti on kulkenut eukalyptuspuiden välissä ja murskatut lehdet tuoksuvat tosi hyvältä.


Olo Santiagoon saapuessa oli hassu. Toisaalta oli hienoa saapua perille määränpäähän ja tietää pääsevänsä pian kotiin ja joulunviettoon. Toisaalta taas tuntui haikealta lopettaa onnistunut matka ja joutua pian sanomaan heipat uusille ystäville. Näin pitkällä kävelyllä itse matka on paljon isompi asia kuin määränpäähän saapuminen.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulun odotusta espanjalaisittain

Alle sata kilometriä enää matkaa jäljellä! Tästä eteenpäin kilometrit näkyvät kilometrin välein olevissa kivipaasissa.


Täällä on välillä vaikea tajuta, että ollaan ihan kohta joulussa. Ulkona on syksyistä eikä edes lunta ole viime aikoina näkynyt missään odotuksista huolimatta. Joulukoristeita kuitenkin näkyy aina välillä. Tässä vähän maistiaisia espanjalaisista joulukoristeista.


tiistai 18. joulukuuta 2012

Portomarinissa kaakaolla

Tässä muutama kuva taas matkan varrelta. Toissa yön olin Samosin luostarin majatalossa. Yö oli ensimmäinen ilman lämmitystä, mutta sängyillä oli lisäpeittoja kylmyydestä kärsiville matkaajille. Hyvällä makuupussilla en tarvinnut edes lisäpeittoja.

Viime päivät on olleet sateisia, mutta maisemat on olleet kauniita kumpuisessa ja erittäin vihreässä Galiciassa.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Triacastela - enää 130 km jäljellä

Eilen saavuin Galician alueelle ja samalla tietysti myös sateeseen. Koko tämän ja eilisen päivän sade ja tuuli on olleet molemmat kovasti touhussa. Tänään tuuli välillä niin reilusti, että oli vaikea edetä ja välillä vaikea hengittääkin. Toisaalta meillä oli tuossa koiranilmassa ihan hauskaa. Yritettiin edetä ja samalla pitää kiinni sadeviitoista, jotka tuuli yritti napata mukaansa. Olen tämän viikon kulkenut yhdessä korealaisen Heen ja espanjalaisen Alberton kanssa.

Edellisen viikon aikana olen alkanut huomata pitkän reissun vaikutukset pään sisällä. Toisaalta ikävä kotiin on kasvanut ja toisaalta taas matkan kestosta on alkanut nauttia. Viikko sitten huomasin tavallisen elämän, työn ja opintojen tuoman stressin olevan poissa. Olo on todella rento ja rauhallinen. Nyt jäljellä on enää vajaa viikko reissua. Toivotaan ettei sada ihan koko aikaa, vaikka sade onkin Galician alueelle ominaista!